KesäSeteli Streetbeat.fi

Streetbeatissa saa tehdä monipuolista työtä

Streetbeat.fi on yksi katumuodin nimistä Helsingissä. Kävin haastattelemassa liikkeen omistajaa Reijo Monolaa ja juuri tänään työnsä liikkeessä aloittanutta kesätyöntekijää Jasmin Leppiniemeä. Viime viikolla kesätyönsä päättänyttä kesätyöntekijää en ehtinyt tavata, mutta juuri tänään aloittanut Jasmin Leppiniemi oli fiiliksissä uudesta työstään. Eniten 9. luokalla oleva Jasmin hehkutti, että saa tehdä niin monipuolista työtä.

KesäSetelillä Streetbeatiin töihin

KesäSetelillä Streetbeatiin töihin

KesäSeteli pienentää kynnystä päästä kesätöihin

Streetbeat.fi on ollut toiminnassa noin 17 vuotta, ja sen suosio vain kasvaa. Verkkokauppa on toiminut noin 6 vuotta. Liikkeessä on töissä Reijon lisäksi myös yksi osa-aikainen ja yksi kokopäiväinen työntekijä. Reijo Monola kannattaa itse kesätyöseteleitä, koska se on eduksi sekä työnantajille että työntekijöille. Hän mainitsee myös sen, kuinka paljon se pienentää kynnystä päästä kesätöihin. Itse hän voisi ottaa kesätyöntekijän mielellään pidemmäksi aikaa, jolloin nuoren olisi helpompaa päästä kiinni työhön, ja hän ehtisi saada kunnon perehdytyksen. Hän toivoo, että KesäSeteleitä käytetään jatkossakin.

Kesätyöntekijä Jasmin odottaa innolla, että pääsee oppimaan enemmän asiakaspalvelua, ja kassapalvelu kiinnostaa kovasti. Streetbeat.fi on mainio paikka päästä kesätöihin vaikkapa myös ensi vuonna.

Lisätietoja löytyy liikkeen kotisivuilta: Streetbeat.fi


Teksti ja kuvat:

kesätyöntekijä Ujuni Ahmed