Liikuntaleirin apuohjaaja

Summer Games-liikuntaleiri on ala-asteikäisille suunnattu päiväleiri, jolla tutustutaan erilaisiin urheilulajeihin. Leiripäivät koostuvat useammasta liikuntatuokiosta sekä ruokailuista aktiviteettien välillä. Tarkoituksena leirillä on pelailla ja pitää hauskaa ystävien kanssa. Teemme myös uimaretken läheiseen uimahalliin joka viikko.

Kesällä 2019 leiri järjestetään 3. -20. kesäkuuta. Yksi leiriviikko kestää aina maanantaista perjantaihin. Leiripäivä aloitetaan aamulla klo 9.00 ja toimintaa järjestetään klo 15.00 saakka.

Haemme nyt leirille apuohjaajia kahden viikon jaksoihin. Apuohjaajan tehtäviin kuuluu aktiviteettien ohjaaminen yhdessä muiden ohjaajien kanssa sekä yleisen järjestyksen ylläpitäminen esimerkiksi ruokailujen aikana. Apuohjaajana et ole vastuussa aktiviteettien suunnittelusta, mutta halutessasi voit pääohjaajan kanssa sopia, että otat enemmän vastuuta joistakin aktiviteeteista.

Hakemamme ohjaaja on energinen ja vastuuntuntoinen. Uskallat heittäytyä mukaan peleihin ja saat myös muut innostumaan toiminnasta. Erilaisten urheilulajien sekä liikuntaleikkien tuntemus on pelkkää plussaa. Aikaisempaa kokemusta lasten ohjaamisesta ei tarvitse olla. Reipas olemus ja kiinnostus lasten kanssa toimimiseen riittää!

  • : 03. -20.06.2019 (2vko jakso/10pvä)
  • : 28.02.2019
  • : Puistolan Urheilijat ry Kuntoliikuntajaosto
  • : Outi Aho
  • : outi.aho@puistolanurheilijat.fi
  • : 0404177646
  • : Koudantie 2
  • : 00760
  • : Helsinki
  • : https://www.puistolanurheilijat.fi/kuntoliikunta/
  • : Outi Aho, 0404177646, outi.aho@puistolanurheilijat.fi Puhelinsoitot maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 11-15.
  • : Jos kiinnostuit, lähetä hakemus osoitteeseen: outi.aho@puistolanurheilijat.fi. Kerro itsestäsi ja miksi juuri sinä olisit leirillemme sopiva ohjaaja.